Lyhyesti
Nykymuotoinen urheilulajina harrastettu miekkailu alkoi kehittyä 1700-luvulla Keski- ja Etelä-Euroopassa.
Olympialaisiin miekkailu pääsi vuonna 1896. Viimeisinä ohjelmaan saatiin naisten kalpa vuonna 1996 ja naisten säilä 2004.
Kansainvälinen miekkailuliitto perustettiin vuonna 1913 kehittämään urheilumiekkailun kansainvälistymistä ja sääntöjä.
Välineiden sähköistyminen 1930-luvulta alkaen on kehittänyt lajia merkittävästi.
Suomen miekkailuliitto perustettiin vuonna 1931.
Tampereella miekkailua on voinut harrastaa vuodesta 1956
Urheilumiekkailun evoluutio
Arkeologien mukaan urheilumiekkailu on saanut alkunsa jo 1 500–1 100 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tästä todistavat löydökset minolaisen ajan Kreetalta ja kelttien ajan Britanniasta. Suomen pronssikauden kalmistoista on myös kaivettu esiin miekkoja, mutta niiden käyttötarkoitusta ei ole pystytty selvittämään.
Egyptiläisen Madinat Habun temppelistä Luxorin läheisyydestä löytyy vanhin kahden miekkailijan urheiluottelua kuvaava kohokuva. Se on noin vuodelta 1 190 ennen ajanlaskumme alkua Ramses kolmannen hallintokaudelta. Miekkailijoilla on varusteinaan puumiekat, suojamaskit ja polvisuojukset.
Assyrian kuningas Ninus tunnetaan historiasta urheilumiekkailun kehittäjänä. Hän käytti tiettävästi ensimmäisenä maailmassa armeijansa kouluttamiseen ammattimaisia valmentajia. Monien muidenkin kansojen keskuudessa on muinaisina aikoina miekkailtu urheilullisesti. Miekalla on ollut merkittävä asema esimerkiksi kiinalaisten, japanilaisten, persialaisten, babylonialaisten, roomalaisten ja kreikkalaisten kansanperinteessä
Keskiaikaisista käsikirjoista nykyaikaiseen urheilumiekkailuun
Yksi vanhimmista tunnetuista miekkailun ohjekirjoista on peräisin 1300-luvulta. Se on saksalaisen niin kutsutun Marxbrüder-veljeskunnan munkkien laatima 32-sivuinen kirjanen. Ohjekirja on latinankielinen ja kuvitettu piirroksin. Kirjasesta selviää, että miekkailussa käytettiin tuohon aikaan vielä paljon painista tuttuja otteita. Albrecht Dürerin puukaiverruksista sekä monista kirjallisista lähteistä on myös voitu päätellä, että alkujaan opetusta annettiin paitsi pistomiekan, myös keihään, pitkänmiekan, taistelusauvan ja sapelin käytössä.
Vuonna 1487 kuningas Fredrik III myönsi Marxbrüder-seuran jäsenille yksinoikeuden käyttää arvonimeä ”Meister des langen Schwerts”, mikä takasi sotapalvelukseen osallistuneille palkkasotureille kaksinkertaisen korvauksen muihin sotilaisiin verrattuna. Tämä miekkailuopetuksen ensimmäisenä Euroopassa aloittanut seura toimii Saksassa edelleen.
Italialaissyntyinen, Lontoossa vaikuttanut maestro Domenico Angelo painotti puolestaan vuonna 1763 ilmestyneessä kirjassaan ”The School of Fencing”, että ”Miekkailua tulee harjoittaa vain ja ainoastaan urheilulajina, joka ei aiheuta vammoja vaan kehittää harrastajan terveyttä, liikkeiden sulavuutta sekä mielen tasapainoa.”
Noihin päiviin asti miekkailun opiskelu oli usein tähdännyt tuskalliseen ja veriseen päämäärään, kaksintaisteluun. Miekkailusalilla käynti päätyi tuolloin monesti pistohaavaan tai silmän menetykseen, joskus jopa kuolemaan. Maestron miekkailuasu oli yleensä musta, jotta veriroiskeet eivät näkyneet siinä.
Kaksintaisteluista tuli 1500-luvulla niin yleisiä, että ne oli pakko kieltää lailla monissa maissa. 1500-luvun lopun Euroopassa laskettiin yhteensä noin kymmenentuhannen enemmän tai vähemmän aatelisen miehen saaneen surmansa kaksintaisteluissa. Kaikki eivät tosin taistelleet halusta puolustaa kunniaansa, vaan kyse oli usein myös vedonlyönnistä, palkkamurhaajien käyttämisestä ja muusta rikollisesta toiminnasta. Usein kaksintaisteluista kehkeytyi sen aikaisia joukkotappeluita, joissa myös molempien osapuolten lukuisat sekundantit kävivät toistensa kimppuun kohtalokkain seurauksin. Ranskassa kiinnisaadut asianosaiset tuomittiin suoraa päätä Bastillen vankilaan.
Miekkailun kansainvälinen kasvu
Vuonna 1913 Ranska, Italia, Englanti, Hollanti, Böömi, Unkari, Belgia ja Norja perustivat kansainvälisen lajiliiton nimeltään Federation Internationale d´Escrime. Sen tehtävänä oli yhtenäistää urheilumiekkailun säännöstöä ja olla katto-organisaationa kansainvälisissä kilpailuissa. Samana vuonna hyväksyttiin myös ensimmäiset viralliset miekkailusäännöt. Kalvan osalta niistä vastasi ranskalainen markiisi Chasseloup-Laubat, floretissa ranskalainen Maestro Camille Prévost ja säilässä unkarilainen Bela Nagy.
Tuolloin laaditut säännöt ovat olleet alusta lähtien yksiselitteiset ja tarkat, vuosien mittaan niihin on tehty vain joitain muutoksia. Muutokset liittyvät enimmäkseen varusteissa ja aseissa käytettäviin, turvallisuutta lisääviin materiaaleihin sekä urheilijoiden käytösetikettiin kilpailutilanteessa.
Olympialajina miekkailu on ollut ensimmäisistä olympialaisista vuodesta 1896 lähtien. Maailmanmestaruuksista on oteltu vuodesta 1921, jolloin Pariisissa järjestettiin ensimmäinen miesten kalvan mestaruuskisa, tosin vain eurooppalaisin voimin. Säilä tuli MM-kisoihin mukaan vuonna 1922 ja floretti vuonna 1926. Naisten miekkailusarjat alkoivat floretilla vuonna 1929, kalpamiekkailussa vasta vuonna 1989 ja säilässä vuonna 1999.
Tärkeimpiä merkkipylväitä miekkailun historiassa ovat välineiden sähköistyminen ja tarkkojen osumia mittaavien laitteiden keksiminen. Tämä tapahtui 1930-luvulla kalvan, 1950-luvulla floretin ja 1980-luvulla säilän kohdalla. Tänä päivänä laitteita kehitetään edelleen ja olemme päässeet jo seuraamaan otteluita langattomilla aseilla. Kehityksen kärjessä on säilä, jonka kilpailusäännöstöä ja varusteita on nykyaikaistettu, ja aselajista onkin tullut entistä suositumpi ja helpompi katsojan ymmärtää.
